Ilmainen toimitus noutopisteisiin
Yli 49,90 € tilauksiin, toimitus 1-2 arkipäivässä
Kotimainen yritys
100 % luotettava suomalainen palvelu
Ilmainen nouto
Nouda tilauksesi maksutta myymälästämme
Imukykyiset koiranpennun pissa-alustat suojaavat lattioita ja tiloja, joissa pentu oleskelee. Alustojen vedenpitävä pohja estää kosteutta imeytymästä läpi laittaan asti.
Pissa-alustoissa toinen puoli on imukykyinen ja sitoo itseensä kosteutta samalla, kun toinen puoli on läpäisemätöntä muovia. Näin pissa ei pääse alustasta läpi ja siten se auttaa suojaamaan lattioita kosteuden aiheuttamilta vaurioilta.
Pentualusta on kätevä apu myös pentulaatikossa, kun koko pentue pissaa varsin tiheästi. Lisäksi alusta voidaan sijoittaa esimerkiksi petiin tai autohäkkiin.
Pidättämisen tai sisäsiisteyden kanssa voi olla haasteita myös aikuisilla koirilla erilaisista syistä. Esimerkiksi iäkkään tai leikatun koiran virtsankarkailuun voidaan imukykyinen pentualusta sijoittaa koiran petiin, jolloin alusta voi säästää enimmältä pyykkäämiseltä.
Pissa-alustaa ei tule käyttää ulkoilun korvikkeena, vaan se on apuväline vahinkojen tai poikkeavan virtsaamisen tarpeen kanssa.
Tulppatie 2
(Käynti Laippatien puolelta)
00880 Helsinki
Kartta, ajo-ohje
045 671 6851
Ma-Pe 10-20
La 10-18
Su 12-18
Noutomyymälä
Ei valittu
Ostoskorissasi on tuotteita, joita ei ole saatavilla valitusta myymälästä. Voit kuitenkin tilata ne verkkokaupan kautta.
Ei saatavilla myymälästä:
Saatavuus ostoskorin tuotteille
Vihreällä merkityt myymälät, joista saat kaikki tuotteet